"Kunhan hänet vain saataisiin Suomeen."

Olen tässä parin viikon aikana kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ensiarvoisen tärkeää työtä vapaaehtoiset tekevät täällä Aurinkorannikolla. En ole sen tarkemmin vielä tutustunut siihen, kuinka vapaaehtoistyötä on järjestetty täällä eri organisaatioiden tai järjestöjen toimesta ja haluankin painottaa, että kirjoitukseni pohjautuu vain omiin havaintoihin ja lyhyeen, parin viikon kokemukseen.

Olen itsekin tehnyt jonkun verran vapaaehtoistyötä Suomen puolella ja minulle se on tarkoittanut pientä panostusta ottaen huomioon omat aikatauluni ja voimavarani. Ehkäpä juuri tästä syystä en ole voinut olla huomaamatta, että täällä osa vapaaehtoisista tekee todella paljon enemmän. Olen huomannut, että joidenkin ihmisten pärjääminen voi olla täysin vapaaehtoisten varassa. Näissä tapauksissa vapaaehtoiset auttavat huonokuntoisia (lähinnä vanhuksia) kauppa-asioissa, ruuanlaitossa, peseytymisessä ja eri asiointikäynneillä. Täällä on siis tavallaan kotipalvelua saatavilla, mutta se on täysin vapaaehtoisten harteilla. Uskon, että kuitenkin iso osa vapaaehtoistyöstä on ns. kevyempää, mutta haluan nostaa tässä nyt esiin näiden ihmisten panostuksen, jotka tekevät todella paljon enemmän.

Olen kahteen kertaan kuullut vapaaehtoisen sanovan: "Kunhan hänet vain saataisiin Suomeen". Se kiteyttää mielestäni hyvin sen, kuinka hienosti Suomessa asiat hoituvat. Eräs vapaaehtoinen kertoi, että paikallinen lääkäri oli ihmetellyt, miksei vanhuksen omat lapset hae omaistaan kotiin. Helposti saatetaan syyttää meidän kulttuuriamme siitä, että ikääntyvistä vanhemmista huolehtiminen ei vaan kuulu suomalaiseen elämäntyyliin samalla tavalla kuin espanjalaiseen. Olipa syy mikä hyvänsä, nämä vapaaehtoiset eivät jää ihmettemään sitä, miksi jonkun tilanne on sellainen kuin on, vaan keskittyvät siihen, miten tilanteessa voitaisiin olla avuksi.

Kun minulle selvisi, miten hyvää huolta suomalaiset vapaaehtoiset pitävät toisista suomalaisista, alkoi minua mietityttämään, kuka pitää huolta vapaaehtoisista? Ja mikä saa heidät auttamaan näitä ihmisiä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen? Syntyykö täällä jonkinlainen asenne "pidetään huolta omista" vai autetaanko siitä syystä, että muuten apua tarvitsevat suomalaiset jäisivät täysin oman onnensa nojaan. Suomessa ajatellaan helposti, että yhteiskunta hoitaa, mutta koska täällä ei ole samanlaista palveluverkostoa kuin Suomessa, niin ehkäpä ihmiset aktivoituvat eri tavalla auttamaan. Kuitenkin karu totuus taitaa olla se, että paljon jää suomalaisia myös avun ulkopuolelle.

Harjoittelupaikassani onneksi pohditaan sitä, miten ihmisiä saataisiin mukaan seurakunnan toimintaan ja sitä kautta tarvittaessa avun piiriin. Seurakunnassa tehdään myös paljon ennaltaehkäisevää työtä mm. erilaisten kerhojen muodossa. Työtä tehdään kuitenkin todella pienillä resursseilla.

Ennen tänne tuloa en olisi osannut kuvitellakaan, että seurakunnan ja vapaaehtoisten varassa on näin paljon konkreettista auttamistyötä. Täällä on selkeästi tarvetta suomalaisia varten tehtävälle sosiaalityölle. Toisaalta ymmärrän, että johonkin raja on vedettävä. Nämä asiat mietityttävät minua tällä hetkellä ja varmasti koko harjoittelun ajan.