Ensimmäinen harkkaviikko takana

Ensimmäinen harkkaviikko on nyt takana ja toinen alkamassa. Päällimmäisenä viime viikosta jäi mieleen se, miten hyvin meidät harjoittelijat otettiin täällä vastaan. Seurakuntakodilla tuli heti ensimmäisenä päivänä tervetullut olo ja viikon mittaan jo tuntui, että kuulumme porukkaan. Saimme paljon tietoa monesta eri asiasta ja vielä on vähän sekava fiilis kaikesta, mutta eiköhän ne ala tästä ajan mittaan selkiytymään.

Heti toisena harkkapäivänä päästiin käymään kotikäynnillä, joka herätti meissä harjoittelijoissa paljon ajatuksia. Minulle jä sellainen tunne, että nämä suomalaiset, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään, ovat aika oman onnensa nojassa täällä ja seurakunta yrittää pienillä resursseillaan auttaa niin paljon kuin mahdollista. Koko toiminta pyörii hyvin pitkälti vapaaehtoisten turvin.

Aurinkorannikolla asuu kymmeniätuhansia suomalaisia, joista suurin osa täällä Fuengirolassa. Tarkkaa määrää ei ole tiedossa, koska osa asuu täällä vain osan vuodesta ja kirjat ovat Suomessa. Huomasin, että on myös sellaisia tilanteita, että täällä on asuttu jo useamman vuoden ajan ja jääty käytännössä pysyvästi, mutta ei ole syystä tai toisesta saatu muutettua kirjoja Espanjaan.

Lauantaina meillä oli tarkoitus tavata kodittomia suomalaisia, kun seurakuntakodilla heille tarjottiin mahdollisuus peseytymiseen. Odottelimme pari tuntia, mutta sinä aikana ei paikalle tullut ketään. Odottelun lomassa juttelimme kahden miehen kanssa, jotka tekevät vapaaehtoistyötä kodittomien suomalaisten kanssa. Fuengirolassa on arviolta noin 30 suomalaista koditonta, joista suurin osa miehiä, mutta joukossa myös naisia. Vapaaehtoiset kertoivat näiden ihmisten tilanteista ja siitä, miten heitä yritetään auttaa. Kodittomien tavoittaminen on välillä haastavaa. Heitä yritetään saada avun piiriin tarjoamalla ruokaa, vaatteita ja peseytymismahdollisuuksia. Toinen miehistä kertoi, että yleensä ruoka on se, joka saa ihmiset paikalle, mutta sekään ei houkuttele kaikkia, sillä joidenkin elimistö on tottunut vain tiettyihin ruoka-aineisiin eikä kaikki ole tottuneet syömään lämmintä ruokaa.

Toinen vapaaehtoisista antoi minulle ajattelemisen aihetta. Hän pyysi minua miettimään sitä, jos terveydentilani muuttuisi siten, että en enää pystyisi tekemään työtä, sitten minulta loppuisi toimeentulo, sitten omaisuus. Jos vielä tämän jälkeen menettäisin perheeni. Mitä minulle jäisi? Nämä kodittomat ihmiset ovat siinä tilanteessa, että heillä ei ole mitään. Heidän joukossaan on ihan tavallisia työssäkäyneitä ihmisiä, joiden elämässä on sattunut jotain, jonka jälkeen asiat ovat lähteneet väärille raiteille. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi töiden loppuminen, ero, päihteiden käytön muuttuminen hallitusta hallitsemattomaksi. Jotkut ovat saattaneet lähteä Aurinkorannikolle pakoon ongelmiaan, mutta todellisuudessa ne eivät häviä mihinkään.

Huomasin itsekin tänne tullessamme, että sitä mukautui automaattisesti "lomamoodiin", joka tarkoittaa minulle ravintoloissa syömistä, viinilasillisia, taksilla ajelua ja sitä, että vaan rentoutuu tekemättä yhtikäs mitään. On ollut yllättävän vaikeaa saada itseään motivoitumaan pyykinpesuun, ruokakaupassa käyntiin ja ruuanlaittoon. Ymmärrän siis täysin niitä, joille lomavaihde on jäänyt liikaa päälle, kun ei ole osattu ajatella, että täällä pitäisi viettää periaatteessa samanlaista arkea kuin Suomessakin, mutta vain eri ympäristössä. Alkoholin käyttö saattaa olla ensin hallinnassa, mutta kohta huomaakin, että se on salakavalasti ottanut sinusta otteen, rahaa saattaa aluksi riittää ulkona syömiseen ja taksiajeluihin, mutta jossain vaiheessa nekin on käytetty loppuun. Jos siihen päälle tulee vielä joku odottamaton vastaisku, esim. tyttöystävä jättää ja jäät ilman kotia, niin ymmärrän hyvin, että asioiden järjesteleminen on haastavaa.

Suomessa osaisin auttaa tällaista rahatonta, asunnotonta ihmistä, mutta täällä ei ole samanlaista järjestelmää kuin meillä Suomessa. En ole vielä perehtynyt siihen, mitkä ovat ne keinot, joilla tällaisissa tilanteissa olevia ihmisiä täällä voidaan auttaa, vai voidaanko. Suuri haaste on myös siinä, että päihdeongelman kanssa kamppailevat ihmiset ovat siinä kunnossa, että eivät osaa ja tai halua hakea apua. Miten tällaisia ihmisiä voidaan auttaa?

Näitä asioita pohtiessani läheisten ihmisten tärkeys nousee ihan uudelle tasolle. Itselläni on asiat hyvin, kun on vahva turvaverkko, joka kannattelee; puoliso ja koko oma perhe, omat vanhemmat ja siskot perheineen, puolison vanhemmat ja sisarukset, ystävät ja työkaverit. Toivottavasti voin itse osaltani joskus auttaa niitä, joilla ei ole ketään.