Tutustumassa kodittomien auttamiseen ekumeenisessa keskuksessa
Tänään kävimme tutustumassa muiden harjoittelijoiden kanssa ekumeeniseen keskukseen Lux Mundiin, joka sijaitsee Fuengirolassa. Paikan työntekijät näyttivät meille paikkoja, kertoivat toiminnasta ja lopuksi pääsimme osallistumaan kodittomille järjestettyyn ruokailuun.
Lux Mundi on voittoa tavoittelematon kristillinen järjestö, jossa eri kristinuskon kirkkokunnat (esim.katoliset, ortodoksit) kokoontuvat yhdessä rukoilemaan ja pohdiskelemaan. Voit tutusta järjestöön tarkemmin täällä (sivut espanjan ja englannin kielellä).
Keskus tekee myös auttamistyötä ja me keskityimmekin vierailullamme tutustumaan nimenomaan auttamispuoleen. Keskuksessa on kaksi työntekijää ja muutoin toiminta pyörii ainoastaan vapaaehtoisten avulla. Järjestö rahoittaa toimintaansa pääosin lahjoitusten turvin. Jonkun verran varoja kertyy myös keskuksen järjestämistä kursseista, retkistä, kirpputoreista ja vuokratuloista, kun he vuokraavat tilojaan muille järjestöille.
Keskuksella tarjoillaan maanantaisin kodittomille ilmainen lämmin ateria ja torstaisin kahvi + voileipää sekä ruokakassi mukaan vietäväksi. Lisäksi kodittomat pääsevät samassa yhteydessä käyttämään vessaa ja voivat halutessaan ottaa lahjoituksina saatuja vaatteita, kenkiä ja hygieniatuotteita. Tänän avun saadakseen jokaisen on ilmoitettava oma nimensä keskuksen ylläpitämään listaan.
Käytännössä katsoen kyseessä on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa pääsee ruoka-avun lisäksi juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa sekä saamaan apua tilanteeseensa. Keskuksen työntekijät eivät ole sosiaalityöntekijöitä vaan he esittelivät itsensä sihteereiksi. He tekevät tiivistä yhteistyötä sosiaaliviranomaisten ja poliisin kanssa.
Keskuksella on isot ja siistit tilat, mutta paikoin kunnostuksen tarpeessa. Lahjoitettavia vaatteita ja kenkiä oli vain pieni määrä tarjolla ja hygieniatuotteita vielä vähemmän. Vaikka työntekijät mainitsivat muutamaan otteeseen, että he eivät ole sosiaalityöntekijöitä niin mielestäni he tekivät käytännössä paljon juuri sitä mitä sosiaalityössä on kysymys: tarjoavat ohjausta ja neuvontaa matalalla kynnyksellä, auttavat konkreettisesti, kartoittavat ihmisten tilanteita ja ohjaavat heitä tarvittaviin palveluihin.
Haaste näiden kodittomien ihmisten kohdalla ei kuitenkaan tuntunut olevan se, etteikö apua olisi tarjolla vaan enemminkin se, että nämä ihmiset eivät ole valmiita tai halukkaita ottamaan apua vastaan. Työntekijät kertoivat, että tarkoituksena ei ole auttaa ihmisiä vain tarjoamalla ruokaa, vaan ruoka toimii ikään kuin houkuttimena ja sen kautta pyritään tavoittamaan ihmisiä ja keskustelemaan heidän tilanteistaan sekä siitä, miten tilannetta voitaisiin parantaa. Jotkut ovat käyneet keskuksella jopa seitsemän vuoden ajan, mutta jos heitä yritetään patistaa sosiaalipalvelukeskukseen, niin he eivät saavu paikalle ja saattavat kadota joksikin aikaa kokonaan.
Toinen työntekijöistä nosti esiin sen, että osaa näistä ihmisistä ei voida auttaa, koska he eivät ole valmiita tai halukkaita ottamaan apua vastaan. Siitä tuleekin helposti mieleen kysymys, miksi joku haluaa elää tällaista elämää? Miksei hän ota apua vastaan, kun sitä tarjotaan? Taustalla voi olla hyvin monia syitä, joista suurimpina ehkä mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö. Mielenkiintoista olisi päästä keskustelemaan kodittoman kanssa ja kuulemaan hänen ajatuksiaan, mutta käytännössä se lienee mahdotonta, koska heidän luottamustaan ei saavuteta ihan tuosta vain.
Vierailukäynti oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Se herätti jälleen kaikenlaista pohdittavaa, josta päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään se tosi asia, että kaikkia ihmisiä ei voida pelastaa.
Lux Mundi on voittoa tavoittelematon kristillinen järjestö, jossa eri kristinuskon kirkkokunnat (esim.katoliset, ortodoksit) kokoontuvat yhdessä rukoilemaan ja pohdiskelemaan. Voit tutusta järjestöön tarkemmin täällä (sivut espanjan ja englannin kielellä).
Keskus tekee myös auttamistyötä ja me keskityimmekin vierailullamme tutustumaan nimenomaan auttamispuoleen. Keskuksessa on kaksi työntekijää ja muutoin toiminta pyörii ainoastaan vapaaehtoisten avulla. Järjestö rahoittaa toimintaansa pääosin lahjoitusten turvin. Jonkun verran varoja kertyy myös keskuksen järjestämistä kursseista, retkistä, kirpputoreista ja vuokratuloista, kun he vuokraavat tilojaan muille järjestöille.
Keskuksella tarjoillaan maanantaisin kodittomille ilmainen lämmin ateria ja torstaisin kahvi + voileipää sekä ruokakassi mukaan vietäväksi. Lisäksi kodittomat pääsevät samassa yhteydessä käyttämään vessaa ja voivat halutessaan ottaa lahjoituksina saatuja vaatteita, kenkiä ja hygieniatuotteita. Tänän avun saadakseen jokaisen on ilmoitettava oma nimensä keskuksen ylläpitämään listaan.
Käytännössä katsoen kyseessä on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa pääsee ruoka-avun lisäksi juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa sekä saamaan apua tilanteeseensa. Keskuksen työntekijät eivät ole sosiaalityöntekijöitä vaan he esittelivät itsensä sihteereiksi. He tekevät tiivistä yhteistyötä sosiaaliviranomaisten ja poliisin kanssa.
Keskuksella on isot ja siistit tilat, mutta paikoin kunnostuksen tarpeessa. Lahjoitettavia vaatteita ja kenkiä oli vain pieni määrä tarjolla ja hygieniatuotteita vielä vähemmän. Vaikka työntekijät mainitsivat muutamaan otteeseen, että he eivät ole sosiaalityöntekijöitä niin mielestäni he tekivät käytännössä paljon juuri sitä mitä sosiaalityössä on kysymys: tarjoavat ohjausta ja neuvontaa matalalla kynnyksellä, auttavat konkreettisesti, kartoittavat ihmisten tilanteita ja ohjaavat heitä tarvittaviin palveluihin.
Haaste näiden kodittomien ihmisten kohdalla ei kuitenkaan tuntunut olevan se, etteikö apua olisi tarjolla vaan enemminkin se, että nämä ihmiset eivät ole valmiita tai halukkaita ottamaan apua vastaan. Työntekijät kertoivat, että tarkoituksena ei ole auttaa ihmisiä vain tarjoamalla ruokaa, vaan ruoka toimii ikään kuin houkuttimena ja sen kautta pyritään tavoittamaan ihmisiä ja keskustelemaan heidän tilanteistaan sekä siitä, miten tilannetta voitaisiin parantaa. Jotkut ovat käyneet keskuksella jopa seitsemän vuoden ajan, mutta jos heitä yritetään patistaa sosiaalipalvelukeskukseen, niin he eivät saavu paikalle ja saattavat kadota joksikin aikaa kokonaan.
Toinen työntekijöistä nosti esiin sen, että osaa näistä ihmisistä ei voida auttaa, koska he eivät ole valmiita tai halukkaita ottamaan apua vastaan. Siitä tuleekin helposti mieleen kysymys, miksi joku haluaa elää tällaista elämää? Miksei hän ota apua vastaan, kun sitä tarjotaan? Taustalla voi olla hyvin monia syitä, joista suurimpina ehkä mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö. Mielenkiintoista olisi päästä keskustelemaan kodittoman kanssa ja kuulemaan hänen ajatuksiaan, mutta käytännössä se lienee mahdotonta, koska heidän luottamustaan ei saavuteta ihan tuosta vain.
Vierailukäynti oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Se herätti jälleen kaikenlaista pohdittavaa, josta päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään se tosi asia, että kaikkia ihmisiä ei voida pelastaa.
Kommentit
Lähetä kommentti