Toisen viikon kokemuksia

Toinen viikko työharjoittelussa meni nopeasti ja monta kokemusta rikkaampana aloittelen viikonlopun viettoa. Minusta on mukavaa, että harjoittelussa on saanut toimia hyvin omatoimisesti. Ihmisiltä tulee seurakuntaan erilaisia avunpyyntöjä ja niistä osa välitetään meille harjoittelijoille, jonka jälkeen saamme itse sopia aikatauluista ja käytännön asioista. Tällä viikolla minut yllätti se, kuinka paljon apua tarvitsevia täällä Aurinkorannikolla onkaan. Yhteydenottoja tulee paljon ja työtä riittää, joten olen joutunut jo heti näin alkuun delegoimaan ja sanomaan johonkin ei. Onneksi seurakunnassa on painotettukin sitä, että harjoitteluumme kuuluu myös muutakin kuin asiakastyötä, joten on ihan ok kieltäytyä välillä.

Tällä viikolla kävimme mm. Costa del Solin sairaalassa kartottamassa kahden suomalaisen tilannetta. Selvitin millä bussilla sairaalalle pääsee ja mistä se lähtee. Linja-autoaseman lipunmyynnissä sain kokea eron suomalaisen ja espanjalaisen asiakaspalvelun välillä. Ostin ensin liput Marbellaan, jossa sairaala sijaitsee. Tajusimme kuitenkin heti muiden harjoittelijoiden kanssa, että liput olisi pitänyt ostaa nimenomaan siaraalalle asti ja bussilinja piti olla sellainen, joka pysähtyi sairaalan kohdalla. Kun menin kysymään lipunmyynnistä, että voisinko vaihtaa liput, niin luukulla oleva nainen näytti hyvin voimakkain elkein turhautumisensa ja selitti, että ne liput ovat ihan eri hintaiset ja hän joutuu nyt tekemään kokonaan uudet liput meille. Pyytelin kovasti anteeksi, mutta jälkeenpäin meitä nauratti, että Suomessa ei kyllä sellaista asiakaspalvelu hyväksyttäisi.

Kun jäimme sairaalan pysäkillä pois, bussi jätti meidät moottoritien varteen eikä meillä näkynyt olevan muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä kipuamaan ylös pientä polkua, jonka ympärillä kasvoi pitkää heinikkoa. Siinä vaiheessa mietimme, että olemmekohan ihan oikeassa paikassa.. Heinikon jälkeen tulimme vilkasliikenteisen liikenneympyrän luo, jonka ylitimme jännityksellä ja vitsailimme, että ollaanko kohta itse potilaana sairaalassa. No onneksi kuitenkin löysimme ehjin nahoin perille.

Sairaala oli suuri, mutta siellä oli hyvät opasteet ja meille oli etukäteen annettu osaston nimi ja huoneen numero, joten löysimme suht helposti niiden ihmisten luo, joita olimme menossa tapaamaan. Keskustelimme pari tuntia heidän tilanteestaan ja kaikesta muustakin ja samalla kartoitimme, miten voisimme heitä auttaa. Tapaamisen jälkeen lähdimme etsimään bussipysäkkiä ja mietimme, että miten ihmeessä pääsemme moottoritien toiselle puolelle. Google maps opasti meitä ja löysimme moottoritien ylittävän sillan ja sen jälkeen kävelimme moottoritien laitaa pitkin pysäkille. Tulimme yhdessä muiden harjoittelijoiden kanssa siihen johtopäätökseen, että sairaalalle pääsy on varmaan alunperin suunniteltu ainoastaan niille, jotka kulkevat sinne autolla ja bussilla kulkeminen on yritetty sovittaa muuhun liikenteeseen jälkikäteen (vähän kehnoilla ja jokseenkin vaarallisilla ratkaisuilla.)

Tällä viikolla huomioni kiinnittyi erityisesti vapaaehtoisten toimintaan ja teenkin siitä myöhemmin ihan oman kirjoituksen. Töiden lisäksi viikkoon mahtui myös retki Torremolinokseen perheen kesken. Huomenna aiomme suunnata Rondaan.

Torremolinos

Torremolinos

Leikkipuistot on tulleet tutuksi, kun mukana on 3-vuotias :)

La Parque Batería

Perjantaina tutustuimme perhekeroon. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää.